Maistuuko budjetointi puulta? Ei hätää!
Tällä yksinkertaisella tavalla säästät ensimmäiset 100-300 euroa jopa seuraavana viikonloppuna
Nappaa 8+ vuoden aikana toimivaksi todistettu tekniikkani nopeiden säästöjen tuottamiseen – ilman tulojen ja menojen jatkuvaa seuraamista.
Jos sinulta ei löydy useiden satojen eurojen (tai jopa tuhansien) puskuria pahan päivän varalla – kuuntelehan hetki.
Heippa Olen Jenna ja minulta löytyy säästämisestä kokemusta nyt jo 8 vuotta! Tässä pahin mokani…
Tuon 8 vuoden ajan tallasin opiskelijana, kesätöissä tai työttömänä. Joten elämäntilanteeni pakotti minut säästämään.
En ole käyttänyt budjetointia säästämiseen. Silti olen saanut aikaan säästöjä, jotka ovat mahdollistaneet minulle taloudellista turvaa. Matkalle on mahtunut kuitenkin kaikenlaista.
Säästömatkani huonoimmat hetket: Nettikirppiksien hoksaaminen ja niiden liiallinen hyödyntäminen.
Halvat hinnat sekoittivat pääni. Ostaminen onnistui helposti. Ei tarvitse selata eri värivaihtoehtoja, kun jokaista vaatetta löytyy yksi kappale. Kuinka kätevää!
Yksiöstä kaksioon muuttamisen jälkeen halpojen, uutta vastaavien kalusteiden ostelu tuntui turhankin kivalta. Siihen jäi suorastaan koukkuun.
Lopulta tajusin, etten säästä tällä tavalla yhtään. Päinvastoin. Käytän vain enemmän kuin minun oikeasti tarvitsisi.
Tämän jälkeen opin tarkastelemaan omaa talouttani vieläkin monipuolisemmin. Osasin taltuttaa syttyneen ostohaluni ja palata säästeliäälle tielle.
Huomasin, miten yksinkertaisella tavalla voi säästää sekä saada samanlaisia tuntemuksia kuin ostamisesta.
Säästämisen ei tarvitse olla hankalaa
Moni lähtee säästämään budjetoinnin avulla. Tällöin säästäminen ajautuu lähes auttamatta tarkaksi suorittamiseksi, jossa ei ole tilaa elämän mukaville asioille.
Budjetointi vaatii jatkuvaa kartalla pysymistä. Lasket menojasi, kuinka paljon budjettia on vielä jäljellä?
Kiireisessä arjessa muistamista riittää muutenkin. Joten tällainen kuormittaa turhaan.
Lisäksi budjetin paukkuessa koet itsesi epäonnistuneeksi. Tällöin tekisi mieli haudata koko juttu. Lopputuloksena säästöt eivät pääse kertymään liian työlään tavan takia.
Mutta…
Kun löydät sinulle sopivan tavan säästää, et elä enää kädestä suuhun. Vaan rahaa jää säästöön. Et enää epäonnistu.
Yllättävät laskut eivät vetäise enää jalkoja alta… Läsnä oleminen läheistesi kanssa helpottuu, kun raha stressi vähenee… Tunnet itsesi vähemmän kuormittuneeksi… Ja ennen kaikkea SINÄ ohjaat talouttasi eikä toisinpäin.
Bonuksena lisäät elämäsi ekologisuutta! Sillä rahan säästäminen ja ekologisuus korreloivat.
Voisiko tämä olla nopein tapa säästää jopa 100-300 euroa?
Älä ymmärrä väärin. Budjetointi on kyllä hyvä työkalu säästämiseen. Mutta se ei yksinkertaisesti sovi kaikille.
Onneksi se ei ole ainoa tapa säästä.
Nimittäin voit säästää rahaa tunnistamalla omat rahareikäsi ja tukkimalla ne!
Rahareikien tunnistamisen avulla säästät tehokkaasti, koska suurimmat säästöt kertyvät isoimmista taloutesi “vuodoista”.
Lisäksi toteutat sen nopeammin kuin budjetoinnin. Sillä yhden rahareiän tunnistaminen vie vähemmän aikaa kuin kokonaisen kuukausibudjetin luominen.
Sinun ei enää tarvitse syynätä menoja ja tuloja muodostaaksesi säästöjä. Vaan voit keskittyä elämään säästämisen sijasta.
Kuinka tämä sitten onnistuu? Saanko esitellä…
Esittelyssä:
Tuki pahin rahareikäsi -systeemi
Säästä ensimmäiset 100-300 euroa jopa yhdessä viikonlopussa ilman tulojen ja menojen jatkuvaa seuraamista!
Systeemi sisältää kaksi asiaa: Testin ja ohjeet.
Testin avulla tunnistat pahimman rahareiän taloudessasi. Ja ohjeet auttavat sinua sen tukkimisessa.
Tukkimalla rahareiän saat aikaan säästöjä jopa yhdessä viikonlopussa. Ja kaikki ilman lukujen pyörittelyä!
Tätä voit odottaa…
- Huomaat turvan tunteen kasvavan säästöjen kertyessä.
- Tukkimalla pahimmat rahareikäsi saat säästöjä aikaan käden käänteessä
- Voit olla enemmän läsnä läheisillesi, kun taloudellinen tilanne ei enää riivaa mieltäsi toistuvasti.
- Helpotat taloudellista stressiäsi jopa yhdessä viikonlopussa.
- Tunnet samoja tunteita kuin ostaessa – ilman, että käytät senttiäkään!
- Tämä ei ole välttämättä se pitkäaikaisin ratkaisu, mutta hyvinkin tehokas lyhyellä aikavälillä nopeiden tulosten tuottamiseen!
Tuote sisältää yhden kokonaisuuden, jonka muodostavat:
- 10 kohdan testi, jonka tekeminen vie aikaasi vain 10 minuuttia…ja niin tiedät mistä säästää.
- Ohjeet, jotka toteutat käden käänteessä – samalla kerryttäen puskuria säästötilillesi.
Aluksi teet testin, jonka avulla tunnistat pahimman rahareikäsi. Tämä selkeyttää sinulle, mihin sinun tulee keskittyä suurimpien säästöjen saavuttamiseksi.
Mitä suurempi rahareikä sen suurempi säästöpotentiaali!
Seuraavaksi saat ohjeet kyseisen rahareiän tukkimiseksi. Yksinkertaisella tavalla saat saman tunteen kuin ostelusta – ilman, että käytät ollenkaan rahaa.
Saat kaikki materiaalit heti käyttöösi tuotteen lunastamisen jälkeen. Ja ne ovat käytössäsi ikuisesti. Joten voit hyödyntää materiaaleja milloin vain!
Ei ole väliä, jos…
- olet tuhlailuun taipuvainen.
- itsehillintäsi on käytännössä olematon.
- et jaksa laskea matikkaa tai tarkastella kuluttamiasi summia.
- et ole koskaan ennen säästänyt.
… Voit silti säästää tämän tavan avulla!
Saat Tuki pahin rahareikäsi -systeemin hintaan 32 euroa!
Systeemi siivittää sinut ensimmäisiin 100-300 euron säästöihisi, joten siihen nähden 32 euroa on pieni hinta.
Mutta mitä, jos en saa aikaan säästöjä? Älä huolehdi…
Olen tunnistanut neljä yleisintä rahareikää, joihin ihmiset käyttävät eniten rahaa “turhaan”.
Mutta mahdollisesti nämä neljä eivät kata sinun rahareikääsi. (Kehotan silti kokeilemaan rahareiän tukkimisohjeita. Saatat yllättyä!!) Tällöin säästöjen aikaansaaminen ei välttämättä ole mahdollista.
Jos et ole tuotteeseen 100 % tyytyväinen, laita minulle sähköpostia ekossaoy@gmail.com niin palautan rahasi.
Takuu on voimassa 14 vuorokautta ostohetkestä, joten sinulla on aikaa kokeilla tuotetta rauhassa.
Nyt voit rauhallisin mielin lunastaa tuotteen itsellesi.
Tämä tuote EI sovi sinulle, jos…
- säästäminen ei kiinnosta sinua pätkääkään.
- haluat säästämisen tulosten näkyvän vasta kuukausien päästä.
- tiedät aivan KAIKKI maailman säästökikat.
Tämä tuote SOPII sinulle, jos…
- Olet jo pitkään yrittänyt säästää, mutta et ole onnistunut siinä.
- Olisit enemmän kuin iloinen, jos sinulla olisi puskuri säästettynä mahdollisimman nopeasti.
- Et halua tehdä pitkästyttävää budjetointia, joka syö sinulta monta tuntia.
Jos haluat tukkia taloutesi pahimman rahareiän hintaan 32 €, paina alla olevaa nappia.
P.S.
Jäikö joku mietyttämään? Tässä lisää vastauksia kysymyksiin
K: Entä, jos minulla ei ole aikaa?
Ei hätää! Testin tekemiseen menee noin 10 minuuttia ja ohjeiden toteuttamiseen 15 minuuttia. Eli selviät tästä alle puolessa tunnissa.
K: Minulla on huono itsehillintä, toimiiko tämä minulle?
Toimii! Tämä tapa säästää ei vaadi itsehillintää, sillä saat sen avulla saman tunteen kuin ostelusta.
K: Eikö myös budjetoinnin avulla voi löytää rahareikiä?
Budjetointi on myös toimiva työkalu rahareikien tunnistamiseen. MUTTA budjetointi vie paljon aikaa, jopa useita tunteja. Testin avulla selvität rahareikäsi vain 10 minuutissa.
K: Entä, jos tämä ei toimikaan minulle?
Voit hyödyntää 14 vuorokauden rahat takaisin takuun, jos et ole 100 % tyytyväinen.