Koetko säästämisen hankalaksi?
5 erilaista tapaa säästää rahaa jo heti tänään – kaikki testattu toimiviksi
Näillä tavoilla minä ja kumppanini säästämme 50-100 euroa kuukaudessa.
Älä enää pinnistele säästämisen kanssa. Lataa lista ja aloita tavoilla, jotka solahtavat osaksi arkeasi.
Oppaan avulla…
- Teet kaikkia samoja juttuja kuin mitä teet nytkin ja säästä silti (Käy ulkona syömässä, osta herkkuja viikonlopuksi, mene ryhmäliikuntaan…).
- Saat iloita pienistä onnistumisista arjessa toistuvien säästöjen avulla.
- Nappaat yleisesti tunnettuun säästövinkkiin jatkoa, jonka avulla toteutat sen arjessa käden käänteessä – vaikka sinulla olisi ennen ollut vaikeuksia sen kanssa.
- BONUS: +1 säästötapa rohkaisee sinut tekemään vihdoin sen toistuvia säästöjä kerryttävän valinnan.
Syötä alapuolelle tietosi ja pääset välittömästi käsiksi tapoihin säästää rahaa jo heti tänään.
Lataamalla oppaan hyväksyt samalla, että lisään sinut sähköpostilistaani. Saat ideoita ja inspiraatiota säästämiseen minimalistisella ja ekologisella twistillä.
Heippa olen Jenna! Minulta ei löydy henkilökohtaista ryysyistä rikkauksiin -tarinaa säästämisestä – mutta sitäkin enemmän haluan näyttää, ettei säästäminen ole tylsää ja sinäkin voit onnistua siinä!
Tiedän, kuulostan todella epäsamaistuttavalta. Mutta kuka muukaan neuvoo paremmin säästämisessä kuin sitä nyt jo 8 vuotta tehnyt?
Liian moni luulee säästämisen tarkoittavan pelkkää karsimista. Olen toista mieltä. Elämästä ei kuulu tulla tylsää tai hankalaa säästämisen nimissä. Arjessa on useita mahdollisuuksia välttää turhia kuluja vain muuttamalla hiukan omaa toimintaa.
Loin listan tällaisista tavoista säästää. Listan 5 luovaa tapaa ovat meillä käytössä omassa arjessa. Ne tuottavat minulle ja kumppanilleni säästöjä 50-100 euroa kuukaudessa.
Joten lataa lista itsellesi ja lupaan, että säästöt ovat taatut.
+ Sinun kannaltasi positiivista: Vaikka jokin tapa tuottaa minulle tietyn verran säästöä, voi sinun säästösi samalla tekniikalla osoittautua moninkertaiseksi.